Helmikuun kirjana oli Katja Kallion Syntikirja.
Tietoja kirjailijasta:
Katja Kallio – leffafriikki lukutoukka
Katja Kallio on syntynyt
17.9.1968 Turussa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1987 Turun Klassikon
lukiosta ja opiskeli sen jälkeen Turun yliopistossa italian ja espanjan kieltä
ja kirjallisuutta sekä yleistä kirjallisuutta. Kallio on työskennellyt
kustannustoimittajana, tiedottajana ja suomentajana sekä kolumnistina. Hän on
kääntänyt kaunokirjallisuutta englannista ja espanjasta esim. Pablo Nerudan runokirjan
Kysymysten kirjan, joka ilmestyi vuonna 1999.
Katja Kallio on julkaissut
romaaneja, humoristisen kirjoituskokoelman (Tyypit) ja lastenkirjan Bibi
muuttaa Suomeen yhdessä Maggie Lindholmin kanssa. Hän on kirjoittanut myös
kirjan Elokuvamuisti elämänsä elokuvista ja televisiosarjoista. Kahdesta hänen
romaanistaan on tehty elokuva: Kuutamolla (2002) ja Sooloilua (2007), josta hän
oli Jussi-ehdokkaana käsikirjoituksesta. Katja Kallion kirjojen aiheita ovat
mm. parisuhteen alkaminen, väljähtyminen ja uuden alun mahdollisuus. Tänä
vuonna Kalliolta ilmestyy uusi kirja Säkenöivät hetket, jota mainostetaan
”hurja ja lumoava romaani läheisyydestä ja yksityisyydestä”.
Katja Kallio on naimisissa
musiikkialalla työskentelevän Asko Kallosen kanssa ja heillä on kaksi tytärtä
Elsa ja Ester. Hänen harrastuksiaan ovat lukeminen, elokuvat, liikunta,
kiiltokuvien ja paperinukkejen keräileminen.
Lähteet:
Suomalaisia kirjailijoita,
toim. Juhani Kohonen ja Risto Rantala, 2004
Keskustelua Syntikirjasta:
Kaikki piiriläiset pitivät kirjaa helpompana kuin edellistä, Linn Ullmannin, kirjaa. Syntikirjassa oli monta teemaa, mutta se oli helppolukuinen, eli teksti oli suoraa ja selkeää. Kirja vaikutti kevyeltä, muttei pohjimmiltaan ollut sitä, koska esimerkiksi äitien ja tyttärien suhteet ovat vaikeita. Melkein jokaisella kirjan henkilöllä oli oma pakomatkansa: Sofia pakeni maalle parisuhdetta, Tuulikki pakeni lastaan ja miestään uskottomuuteen, Henri pakeni vaimoaan uuteen suhteeseen. Lopulta sosiaaliset kulissit rikkoontuvat ja salaisuudet paljastuvat. Näin kävi esimerkiksi täydellisyyttä tavoittelevalle Deniselle, kun hänen syömishäiriönsä paljastui Henrille ja ystäville. Lukupiirissä pohdittiin kirjan syntiteemaa ja suurinta syntiä. Olisiko se ihmisen epäaitous..? Syntikirja on soljuvaa kieltä - kuin lastu laineilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti