Tammikuun lukupiirikirja

Stella putoaa katolta Oslossa. Katolla on samaan aikaan myös hänen miehensä Martin. Onko tapaus onnettomuus vai murha - yrittääkö Martin pidellä kiinni Stellasta vai työntääkö hän tämän alas? Silminnäkijätkään eivät pysty varmasti sanomaan asiasta oikeaa laitaa.

Romaanissa lomittuvat monet kerojaäänet: Stella itse, Martin joka nostettiin Stellan asuntoon ikkunan kautta, Amanda-tytär joka kertoo sisarpuolelleen tarinoita äidin putoamisesta, Stellan ystävä Axel jonka intohimona ovat maailmanpyörät ja musiikki, sekä rikostutkija Corinne joka kutsuu itseään lihavaksi naiseksi. Linn Ullmann valoittaa heidän kauttaan oivaltavasti ihmisten käyttäytymistä ja suhteiden kiemuroita avioliitossa ja perheessä.
(takakansiteksti)

Manifesti luonnon puolesta

Vuoden viimeisellä kokoontumiskerralla keskusteltiin Mark Spraggin kirjasta Kun virta kääntyy.

Mark Spragg – poika hevostilalta

Yhdysvaltalainen Mark Spragg (s. 1952) on kirjoittanut romaanien lisäksi myös elokuva- ja tv-käsikirjoituksia sekä esseitä ja novelleja. Vuonna 2002 Kalevi Nyytäjän suomentamassa kirjassaan Kun virta kääntyy, Mark Spragg kertoo lapsuudestaan, perheestään ja elämästään hevostilalla Yhdysvalloissa Wyomingin osavaltiossa. Markin ollessa seitsemän perhe muutti perinteikkäälle jo 1800-luvun lopulla perustetulle hevostilalle. Kun virta kääntyy –kirja  ilmestyi USA:ssa vuonna 1999 ja se sai siellä runsaasti kiitosta ja erilaisia tunnustuspalkintoja.

Kirjailija asuu edelleen Wyomingissa käsikirjoittaja vaimonsa Virginian kanssa. Lempikirjailijoikseen Spragg kertoo netin haastattelussa (Barnes and Noble) mm. Hemingwayn, Steinbeckin, Hessen ja García Márquezin. Samassa haastattelussa kysyttiin myös kirjaa, joka on eniten vaikuttanut hänen elämäänsä ja uraansa. Sellaiseksi kirjaksi nousi Hermann Hessen Narkissos ja Kultasuu, jonka Spragg luki ensimmäisen kerran jo nuorena poikana.

Mark Spraggilta on myös suomennettu vuonna 2005 kirja Kesken jäänyt elämä (ilm. 2004). Tämän kirjan pohjalta kirjailija kirjoitti yhdessä vaimonsa kanssa myös elokuvakäsikirjoituksen. Elokuvan ohjasi Lasse Hallström ja pääosissa näyttelevät Robert Redford ja Jennifer Lopez. Elokuva löytyy myös Ratamo-kirjastojen kokoelmista.

Lukupiirissä sanottua: 

Kirja koettiin miellyttäväksi lukuelämykseksi: "Voin hyvin kuvitella Wyomingin vuoret, laaksot, joet ja marunapensaat." Luonnon kuvaus oli niin hienoa ja vaikuttavaa, että muutamilla piiriläisillä teki mieli matkustaa Wyomingiin. Tosin Wyomingin kova tuuli vaikeutti elämää karuissa olosuhteissa. Kirjailijan ääni koettiin kirjan voimaksi ja vahvuudeksi. Eläinten - erityisesti hevosten - kuvaus oli kirjassa tarkkaa: "Hevonen tuli minun olohuoneeseen." Kaikki eivät pystyneet lukemaan kohtia, joissa eläin kärsii. Tosin osa koki, että pojan empaattinen suhtautuminen eläimiin oli tukena koko ajan. Pojan isä oli aika ankara, mutta huumorintajuakin löytyi. Joskus hän osasi kannustaakin poikaa; huutokaupassa isä oli isä, muuten hän oli pomo. Eräs piiriläinen luki kirjan kahteen kertaan - ensimmäisellä kerralla painottui pojan kasvukertomus, toisella lukukerralla tuli esiin aikuisen miehen kasvukivut. Näin virta kääntyi...

Joulukuun kirjana Mark Spraggin Kun virta kääntyy

Kun virta kääntyy vie meidät hevostilalle Yhdysvaltoihin

 

Mark Spragg kertoo lapsuudestaa, perheestään ja elämästään Yhdysvalloissa Wyomingin osavaltiossa hevosten, villieläinten, karjapaimenten ja erämaan keskellä vastustamattomalla selkeydellä ja elävyydellä.
Hänen kotiranchinsa Holm Lodge on perustettu 1800-luvun lopulla ja toimii edelleen suurena hevostilana. Wyomingin luonto antaa karut puitteet elämälle, ja jo 11-vuotiaana Mark alkaa tehdä töitä tilalla.
Kertomuskokoelma kattaa lapsuusvuodet ja päättyy äidin poismenoon: se piirtää kaaren oppimisesta ja oivaltamisesta luottamukseen ja rakkauteen.
Mark Spragg kirjoittaa kauniisti kokemuksistaan ja kasvuvuosistaan pojasta mieheksi epätavallisissa olosuhteissa maailmassa, joka on katoamassa – ja jota moni ehkä tietämättään kaipaa. (takakansiteksti lyhennettynä)

"Mies on selkärankainen eikä lapamato"

Marraskuussa kokoonnuimme Olli Jalosen Poikakirjan merkeissä. 

Hieman kirjailijasta:

Olli Jalonen on syntynyt 21.2.1954 Helsingissä.

Isä metallimies Jouko Jalonen ja äiti kankuri Hilkka Lehtonen. Olli Jalonen on maamme arvostetuimpia prosaisteja. Hän tuli julkisuuteen Otavan järjestämässä novellikilpailussa vuonna 1978 teoksella Unien tausta. Jalonen sai Finlandia-palkinnon Isäksi ja tyttäreksi-romaanistaan vuonna 1990. Jalosen teoksia on käännetty ruotsiksi, norjaksi, viroksi, englanniksi ja saksaksi. Ylioppilaaksi Jalonen pääsi vuonna 1973 ja valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi vuonna -78. Hän suoritti jatko-opintoja Trinity Collegessa Dublinissa. Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti hänestä tuli 1985 ja filosofian tohtoriksi Jalonen väitteli Tampereen yliopistossa 2006. Hän on toiminut muun muassa toimittajana, tiedottajana ja tutkijana, asunut Suomessa, Ruotsissa ja Irlannissa. Taiteen keskustoimikunta nimitti Jalosen taitelijaprofessoriksi viiden vuoden toimintakaudelle (2005–2010) huhtikuussa 2005.

Kirjoittanut myös salanimillä Hanneliina Seret (Suhteellisia iloja: Kolme pienoisromaania rakkauden tavoista, 1993) ja Sari-Helena Tenni (kolmasosa koirapään kuolemasta-dekkari, 1994).

Hän on naimisissa Riitta Jalosen kanssa ja he asuvat Hämeenlinnassa.

Lähde: Sanojen aika - suomalaisia nykykirjailijoita –sivusto.

Piirissä sanottua: 

Kirja oli mukavaa vaihtelua pariin edelliseen lukupiirikirjaan, jotka koettiin melko raskaiksi aiheiltaan. Jalosen kirjassakin oli dramaattisia käänteitä, mutta kirjailijan tapa käsitellä asioita oli positiivinen. Koulupojan näkökulma on tavoitettu kirjassa hyvin, mutta rivien väleistä löytyy myös kypsempiä ajatuksia. Valtaosa piiriläisistä totesi, että kirja oli luettava pohdiskellen - lause kerrallaan. Silti teksti vei monet mukanaan. Omakohtaiset muistot heräsivät monella peltikaton kuumuuden ja puruvintin tuoksujen myötä. Ajankuvaus oli tarkkaa ja hyvinkin paikkansapitävää. Pari piiriläistä tosin totesi, että kirja olisi voinut sijoittua hyvin 1950-luvullekin. Eniten tunteita herätti koulukiusattu poika "Elefantti". Myös opettajien ankaruus oli monen piiriläisen taholta tuttua tuona aikana. Hienoksi koettiin se, että perhe piti yhtä vaikeiden asioidenkin edessä. Esimerkiksi Ollin Eini-siskon raskaus tuntui yhdistävän perhettä entisestään. Kirjan loppu jäi auki, ja sen merkityksiä pohdittiin kokoontumisen lopuksi. Ollin huoli nuoremmasta sisaruksestaan ainakin nähtiin keskeisenä paitsi viimeisellä sivulla, myös koko kirjan aikana. Pari piiriläistä kommentoi Olli Jalosen Poikakirjaa sanalla "täydellinen"!

 

Ehdimme piiriläisten kanssa myös veikkaamaan tulevia Finlandia-palkintoehdokkaita, joita ei siis vielä eilen oltu julkaistu. 

Piiriläisten ehdotuksia olivat:

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Sirpa Kähkönen: Hietakehto

Riikka Pulkkinen: Vieras

Anna Kortelainen: Ei kenenkään maassa

Eeva Kilpi: Kuolinsiivous

Olli Jalonen: Karatolla

Pekka Hiltunen: Sysipimeä

Reidar Palmgren: Sudenmarja

Ville Ropponen: Uralilainen ikkuna 

Nythän jo tiedämme, että ehdotuksista ainoastaan yksi osui oikeaan, eli Aki Ollikaisen Nälkävuosi on Finlandia-palkintoehdokkaana tänä vuonna.

Marraskuun kirja

Marraskuussa pääsemme retkelle 1960-luvun Suomeen Olli Jalosen Poikakirjan avulla.

Kirjankannen sivuliepeen teksti:

Olli on tavallinen kansakoulupoika, joka lukee Pikku Jättiläistä, pelaa Fortunaa ja rakentelee omatekoisia pommeja kavereiden kanssa. Siskoja on neljä, mutta Pieni on erilainen kuin muut, hän ei käy koulua. 

Kuusikymmenluvun todellisuuteen kuuluvat jatkosodan arvet yhtä itsestään selvästi kuin Animalsin House of the rising sun. Suurvaltojen Mars-lennot ja opettajan Suur-Suomi-fantasiat muovaavat nuoren Ollin tajuntaa siinä missä siskojen poikapuheet ja radion Nuorten sävel. Hänen yhtä aikaa universaaliin ja aikaan sidottuun maailmaansa kuuluvat niin vihreältä saunasaippualta tuoksuva Eeva-Leena kuin välituntien armoton kenttäoikeus. 

Ja vaikka haudat sortuvat sorakuoppaan, lupaukset pidetään. Suomalainen mies ei ole kantelupukki.

Nostalgisia lukuhetkiä!

Ritu ja Kirsi

Rakkaus voi olla kuin sairaus

Syksyn toisessa kokoontumisessa 17.10.2012 keskustelimme Ian McEwanin kirjasta Ikuinen rakkaus.

Kirjailijan taustaa:

Ian McEwan on brittiläinen 21.6.1948 syntynyt kirjailija. McEwan syntyi Englannissa ja vietti suuren osan lapsuudestaan Itä-Aasiassa, Saksassa ja Pohjois-Afrikassa, mihin hänen isänsä, skottilainen upseeri, oli sijoitettu työnsä vuoksi. Yliopistossa opiskellessaan McEwanin pääaineena oli englantilainen kirjallisuus. Ian McEwania pidetään yhtenä Britannian merkittävimmistä nykykirjailijoista ja hän on saanut lukuisia palkintoja esim. Booker –palkinnon vuonna 1998. Myös Suomessa hän on erittäin pidetty kirjailija ja esim. lukupiiriläisistämme kaksi toivoin hänen kirjaansa yhteiseksi lukukokemukseksi.

Ian McEwanin esikoisteos Sementtipuutarha ilmestyi vuonna 1978 ja se suomennettiin vuonna 1980. Tyylillisesti McEwan on aika perinteinen kertoja, mutta realistisista lähtökohdista hän kehittää lyyrisiä ja unenomaisia aineksia sisältävän maailman, joka on usein hyvin omaperäinen.
McEwanille on luonteenomaista tarkan ja viileän kuvaustavan ja kammottavan sisällön välinen ristiriita. Seksuaalisuus on eräs keskeisimmistä teemoista McEwanin tuotannossa ja hänellä on myös viehtymys psyykkisten häiriöiden kuvaamiseen kirjoissaan. McEwanin romaaneissa tavalliset ihmiset joutuvat kohtaamaan usein kriisin tai sattumuksen, joka muuttaa heidän elämänsä suuntaa. Tästä on hyvä esimerkki lokakuun lukupiirikirjamme Ikuinen rakkaus. Ikuinen rakkaus –kirjaa onkin sanottu Ian McEwanin parhaaksi kirjaksi. Tällä hetkellä häneltä on suomennettu yhteensä 11 kirjaa

Piirissä puhuttua:

McEwanin kirja herätti vahvoja tunteita piiriläisissä. Ahdistus oli päällimmäinen tunne, mikä monilla jäi mieleen. Toisaalta todettiin, että kirja on onnistunut, kun se herättää tunteita lukijassa. Kirja on aiheeltaan rankka, ja monet piiriläiset pystyivät samaistumaan päähenkilöön omien kokemuksiensa kautta. Päähenkilöt koettiin hieman omituisina ja itsekkäinä ihmisinä. McEwanin kieli on hypnoottista ja pitää lukijan otteessaan kirjan loppuun asti. Todettiin, että kirjassa oli hieman liikaa tarkkaa kuvausta, jota olisi voinut tiivistää. Muutama totesi, että he eivät tykkää lukea ihmisen päänsisäisistä asioista. Kirjan nimi koettiin satiiriseksi - rakkaus voi olla kuin sairaus.

Lokakuun kirja

                          Lokakuun lukupiirikirjana Ian McEwanin Ikuinen rakkaus

 

Teksti kirjan kannesta:

Tiedetoimittaja Joe Rose ja hänen avovaimonsa Clarissa joutuvat retkellään onnettomuuden silminnäkijöiksi. Joe ryntää usean muun miehen kanssa apuun. Seuraukset ovat dramaattiset: myös pelastustöihin osallistunut nuori Jed Parry rakastuu Joeen patologisesti ja tuo tunteensa julki mitä kiusallisimmin tavoin.

 

Joe yrittää päästä tunkeilijasta eroon, mutta Jed on täysin vakuuttunut rakkauden molemminpuolisuudesta.

Yrityksistään huolimatta Joe ei onnistu saamaan sen paremmin poliisia kuin Clarissaakaan uskomaan, että Jed on mielenvikainen. Tilanteet kääntyvät lopulta niin vaarallisiksi, että Joe joutuu ottamaan oikeuden omiin käsiinsä.

 

Kiinnostavia lukuhetkiä syksyisiin päiviin!

T: Kirsi ja Ritu

Rajat ovat häilyviä - sitä on elämä

Lukupiiri Rinkelin syksyn ensimmäinen kokoontuminen pidettiin keskiviikkona 19.9.2012. Käsiteltävänä oli Riikka Pulkkisen Raja.

 

Hieman kirjailijasta:

 

Riikka Pulkkinen on syntynyt 8. heinäkuuta 1980 Tampereella. Pulkkinen vietti nuoruutensa Oulussa. Pulkkinen kirjoitti ylioppilaaksi oululaisesta Kastellin urheilulukiosta. Lukion jälkeen hän ehti aloittaa kirjallisuuden opinnot Oulun yliopistossa, mutta siirtyi vuoden jälkeen opiskelemaan Helsingin yliopistoon teoreettista filosofiaa ja yleistä kirjallisuustiedettä.

Nuorena Pulkkinen oli lahjakas yleisurheilija, joka juoksi päämatkoinaan 800 ja 1 500 metriä. Hän edusti seuratasolla Oulun Pyrintöä ja haaveili osallistuvansa joskus olympialaisiin. Aktiivinen juoksu-ura päättyi kuitenkin lukion toisella luokalla.

Pulkkinen kertoo kirjoittaneensa koko ikänsä, mutta alun perin hän ei halunnut kirjailijaksi. Pulkkisen esikoisteos Raja ilmestyi elokuussa 2006. Teos herätti runsaasti huomiota, ja siitä otettiin toinen painos heti julkaisupäivänä. Kirja sai erinomaiset arvostelut, ja se oli muun muassa Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Sitä oli myyty joulukuussa 2006 esikoisteokseksi hyvät 6 000 kappaletta, mikä teki siitä vuoden eniten myyneen esikoisteoksen. Tammikuuhun 2007 mennessä Rajasta oli otettu yhteensä neljä painosta, ja sen kokonaismyynti liikkuu noin 10 000 kappaleen tietämillä.

Raja palkittiin tammikuussa 2007 Suosituin esikoisteos -palkinnolla Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa. Pulkkinen sai romaanistaan myös Kaarlen palkinnon ja Laila Hirvisaaren rahaston apurahan.

Raja on julkaistu Suomen lisäksi Alankomaissa nimellä De grens.

 

Lukupiiriläisten ajatuksia kirjasta:

"Ihania miljöökuvauksia Helsingistä."

"Anni-tytön tarina oli irrallinen. Olivatko hänen ajatuksensa liian kehittyneitä lapsen ajatuksiksi?"

"Omakohtaiset muistot Alzhaimerin taudista tekivät lukukokemuksesta liian rankan."

"On julmaa vaatia toista tappamaan..."

"Vaikka Anja tappoi miehensä, se oli rakkauden teko."

"Miten paljon ahdistusta mahtuu yhteen kirjaan?"

"Vastenmielinen luettava!"

"Nuori ihminen kirjoittaa tuoreella tavalla syvällisistä teemoista."

"Pidin kirjasta! Siinä ei ahdistanut muu kuin seksuaalinen hyväksikäyttö."

"Ennen naisen piti olla kokematon, nyt kokenut. Jokin on muuttunut matkan varrella."

"Kirjassa on kaikki hyvin myyvän kirjan tuntomerkit ; melkein kuin amerikkalainen elokuva."

"Lukijan ikä ehkä vaikuttaa siihen, miten kirjan kokee."

"Henkilöt ylittivät rajoja koko kirjan ajan."

Syyskuun kirja

Lukupiiri Rinkelin syksy aloitetaan lukemalla Riikka Pulkkisen Raja (2006).

Takakannen teksti:

Anja Aropalo, 53-vuotias kirjallisuuden professori, on tehnyt Alzheimerin tautia sairastavalle miehelleen lupauksen: hän auttaa miestä kuolemaan sitten, kun tämä ei enää muista. Vähä vähältä mies riisuutuu muistoistaan ja Anjan pitäisi lunastaa raskas lupauksensa.

Samaan aikaan toisaalla Anjan sisarentytär, lukiolaistyttö Mari, rakastuu kaikella nuoruuden voimalla äidinkielenopettajaansa, joka yllättäen vastaa Marin tunteisiin. Heidän epäsovinnaisessa suhteessaan valta, halu ja vastuu sekoittuvat toisiinsa ja hämärtävät oikean ja väärän rajat.

Raja luotaa harvinaisen kypsästi ihmisyyden suuria kysymyksiä. Kuinka paljon vastuuta voi toisesta ihmisestä ottaa? Minkälaisen paikan maailmassa täytämme, kuka meidän ääriviivamme piirtää? Voivatko laki, oikein toimiminen ja halu langeta koskaan yksiin ihmiselämässä? Pulkkisen tarkkanäköinen proosa kuljettaa rinnakkain traagisia ihmiskohtaloita, jotka risteävät ja resonoivat niin, että Raja jää pitkäksi aikaa mieleen soimaan.

Toivotamme piiriläisille mielenkiintoisia lukuhetkiä!

Ritu & Kirsi

Syksy saapuu ja lukupiiri kokoontuu taas pian...

Laitetaan tännekin tiedoksi, että lukupiiriläiset voivat hakea syyskuun kokoontumiskerralle luettavan kirjan kirjaston lainaustoimistosta viikolla 34 eli maanantaista 20.8. alkaen. Muistakaa laittaa nimenne listaan samalla!

Kevään viimeinen Rinkeli 23.5.2012

Anne Tylerin Amerikan lapset -kirjan pohjalta virisi vilkas keskustelu kevään viimeisessä lukupiirissä. Kirjaa pidettiin melko helppona ja viihdyttävänä lukuromaanina, mutta toisaalta se herätti monenlaisia ajatuksia vanhenemisesta, kulttuurieroista, ulkopuolisuuden tunteesta ja adoptiosta. Mietimme yhdessä, että onko kirjassa kyse amerikkalaisen ja iranilaisen kulttuurin erosta vai vain ihmisten erilaisuudesta yleensä. Kirjan henkilöistä Maryamiin samaistuttiin eniten ja hänen kauttaan voitiin peilata omaa elämää. Tätä Anne Tylerin kirjaa ei pidetty hänen parhaimpanaan vaan sellaisena pidettiin esim. kirjaa Elämän tikapuilla.

Lukupiirissä sanottua:
"Ei ole sellaista kirjaa, josta ihminen ei opi jotakin."
"Ihmisen elämä on kuin talo ja lapsuus on sen kivijalka."
"Kun ihminen adoptoi lapsen, niin se on hänen lapsensa."
"Järjestettyjä avioliittoja on ollut myös Suomessa."
"Alku vei heti keskelle tapahtumia ja esitteli kirjan keskeiset henkilöt."
"Joitakin vanhenemiseen liittyviä teemoja tunnistin, myös maahanmuuttajien asioita pohdin jälkeenpäinkin."
"Ulkomailta adoptoiduista lapsista tuli täysin amerikkalaisia - miten mahtoi heidän murrosikänsä sujua."
"Ajattelemisen aihetta tuli. Miten itse mahtaisin suhtautua esim. omien lasten adoptioon..."

Lukupiiri Rinkeli kokoontuu taas syyskuussa.
Aurinkoista kesää ja mukavia lukuhetkiä!

Kirsi ja Ritu

Anne Tyler – ihmissuhdeproosan taitaja

Yhdysvaltalainen menestyskirjailija Anne Tyler syntyi vuonna 1941 Minneasotassa, mutta kasvoi Pohjois-Carolinassa, ja hän pitää itseään etelävaltiolaisena. Anne Tylerilla on loppututkinto venäjän kielessä ja kirjallisuudessa ja hän on toiminut yliopiston kirjaston bibliografina.

Kirjailija Anne Tylerista tuli, kun hän muutti iranilaissyntyisen miehensä mukana Kanadaan ja alkoi siellä kirjoittaa pitkästymistä välttääkseen. Nykyään Tyler asuu Baltimoressa ja sinne sijoittuvat myös useimmat hänen romaaneistaan. Anne Tyler kuvaa aivan tavallisia keskiluokkaisia ihmisiä. Hänen perusaiheitaan ovat amerikkalainen nykyperhe ja naisen ja miehen keskinäinen suhde. Lähdöt, paluut ja sattumat ovat myös usein toistuvia aiheita. Hänen tekstinsä on yksityiskohtaista ja kielellisesti rikasta ja kaiken taustalla on arkipäivän kommelluksista kumpuava hellä huumori.

Anne Tyler on julkaissut 15 romaania, joista ensimmäisenä suomeksi ilmestyi vuonna 1981 Pako. Varsinainen läpimurto Suomessa oli Päivällinen Koti-ikävän ravintolassa, joka ilmestyi suomeksi vuonna 1983. Tyler on saanut monia palkintoja, mm. Pulitzer-palkinnon vuonna 1989 romaanista Hengitysharjoituksia. Hänen kirjoitustyyliään on verrattu mm. John Irvingiin, Kurt Vonneguttiin ja Carol Shieldsiin. Usein kirjailija panee lukijan hymyilemään myös itselleen.

Lähteet: Otavan kirjallisuustieto, 1999. Ulkomaisia nykykertojia 2., 1998

Toukokuun kirja

Toukokuun kirjaksi valikoitui Anne Tylerin Amerikan lapset (2008).

Kirjan kuvaus:

Baltimoren lentokentällä on juhlat. Donaldsonit odottavat adoptiotytärtä Koreas­ta, ja koko suku on paikalla lahjoineen. Vasta kun pikkuinen on päässyt vanhempiensa syliin, juhlaväki havahtuu toiseenkin perhetapahtumaan: samalla lennolla saapuu Yazdanien iranilaistaustaisen perheen adoptiotytär.
Donaldsonit ovat periamerikkalaisia ihmisiä, kun taas kaikki Yazdanit eivät edes osaa englantia. Siitä huolimatta he ystävystyvät tytärtensä kautta. Mutta vasta konfliktit opettavat heidät kunnioittamaan erilaisuuttaan.
(Otava)

Lukuiloa!

Kirsi ja Ritu

Kolmessasadassa vuodessa mikään ei ole muuttunut

Lukupiiri kokoontui 11.4. käsittelemään Antti Tuurin Eerikinpojat -teosta.

Hieman kirjailijasta:

Antti Tuuri on syntynyt 1.10.1944 Kauhavalla. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Vimpelin yhteiskoulusta 1963 ja valmistui graafisen alan diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta 1972. Tuuri on toiminut johtotehtävissä useissa graafisen alan yrityksissä. Vuonna 1983 hän ryhtyi kokopäivätoimiseksi kirjailijaksi.

Parhaiten Antti Tuuri tunnetaan lakonisesta kirjoitustyylistään sekä eteläisen Pohjanmaan ”aakeita laakeita” kuvaavista romaaneistaan. Hän on myös kirjoittanut paljon suomalaissiirtolaisten elämästä Atlantin takana. Usein nämä kaksi aihepiiriä yhdistyvät hänen teksteissään. Myös Tuurin tekstit kytkeytyvät toisiinsa: yksi romaani on alkua seuraavalle ja yksi sarja alkaa kuin huomaamattaan kertoa seuraavan sarjan tarinaa.

Kauhavalla syntyneelle Tuurille on etelä-pohjanmaalainen ympäristö asukkeineen ollut tuttu lapsuudesta lähtien. Amerikkaan ja Kanadaan hän on tutustunut matkustelemalla sekä kuuntelemalla siirtolaisten kertomuksia. Näiden kertomusten pohjalta hän on myös kirjoittanut useita Äitini suku -sarjaan kuuluvia kirjoja, joissa annetaan ääni Yhdysvaltoihin muuttaneille suomalaisille.

Tuuri sai Finlandia-palkinnon vuonna 1997 teoksestaan Lakeuden kutsu. Hänen tuotantoaan on käännetty useille eri kielille ja hän on itse suomentanut islantilaisia saagoja. Tunnustuksena tästä islannin presidentti Vigdís Finnbogadóttir luovutti hänelle vuonna 1993 Islannin Haukan ritarikunnan ristin.

Tuuri harrastaa matkustamisen lisäksi intohimoisesti perhokalastusta, purjehdusta ja tennistä.

(Lähteet: Kustannusosakeyhtiö Otavan internet-sivut www.otava.fi, Ylen internet-sivut www.yle.fi, www.naytelmat.fi )

Kävimme läpi kierroksen, jossa kaikki piiriläiset saivat kommentoida kirjaa. Kirja herätti monenlaisia ajatuksia ja mielipiteitä puolesta ja vastaan. Tuurin pelkistetystä ihmiskuvauksesta osa tykkäsi ja osa ei. Kirja oli usean mielestä diplomi-insinöörin kielellä kirjoitettua - tarkkaa ja selkeää. Naisten tunne-elämän kuvaus puuttui ja dialogia kaivattiin enemmän. Kirjan pääteemoiksi nousivat suvaitsemattomuus ja vallankäyttö. Tuurin pohjatyön huolellisuutta on monissa lähteissä kehuttu, mutta yksi piiriläinen teki huomion, ettei vielä 1700-luvulla ollut Suomessa käytössä termejä passi, luotsi ja poliisi. Eerikinpojat käynnistää Tuurin äitini suku-sarjan, jossa on ilmestynyt tällä hetkellä jo seitsemän kirjaa. Piiriläisten mielestä ensimmäinen osa oli turhan laveasti kirjoitettu ja sen olisi voinut tiivistää sataan sivuun. Etenkin purjehduskuvauksia kirjassa koettiin olevan hieman liikaa. Myös naisenasema 1700-luvulla herätti keskustelua, koska kirjan päähenkilö piikatyttö Ulla koki seksuaalista ahdistelua entisen isäntänsä toimesta ennen maasta lähtöään. Pohdittiin myöskin sitä, että riittikö Ullan sivistys uskonnollisten asioiden pohtimiseen, vai oliko hän vain niin väsynyt, ettei jaksanut. Kirjan uskonnolliset kuvaukset eivät monien piiriläisten mielestä riittäneet antamaan tarpeeksi selkeää käsitystä ko. uskonnollisesta liikkeestä. Muutamilla piiriläisillä heräsi halu lukea sarjan jatko-osat.

Muutamia lainauksia piiriläisten kommenteista:

"Kolmessasadassa vuodessa mikään ei ole muuttunut."

"Kirjailijan tuotteliaisuus ei ole suositus - missä syvyys?"

"Ahdistava kirja - tuli tunne, että minne nämä ihmiset ovat matkalla?"

"Tärkeintä ei ole päämäärä vaan matkallaolo."

"Miten rahat riittivät ruokaan?"

"Vaikutuksen kirjassa teki ihmisten nöyryys - tyydyttiin kohtaloon."

Kirsi ja Ritu

Huhtikuun kirja

Antti Tuuri: Eerikinpojat, 2001

Aloitamme lukupiirin vahvalla kotimaisella tuotannolla. Huhtikuun kirjaksi valitsimme Antti Tuurin Eerikinpojat.

Takakannen teksti:

"Olin kannella kun myrsky nousi ja miehet alkoivat vähentää purjeita: oltiin siinä, missä valtameren nousuvesi kohtasi Itämereltä tulevat vedet ja lounaismyrskyn. Luulin meidän ajaneen koskeen keskellä merta, meri kuohui, ja vedestä nousi korkeita vesipatsaita joita tuuli kaatoi pitkin aaltoja. Pian leveitä vaahtovanoja kulki meren selällä niinkuin kuninkaan valtateitä."

Komea historiallinen romaani Eerikinpojat aloittaa Äitini suku -sarjan. 1730-luvulle sijoittuva teos kertoo laihialaisesta piikatytöstä, joka seuraa herätysliikkeen johtajia maanpakoon. Tositapahtumiin perustuvan romaanin järkyttävistäkin ihmiskohtaloista nousee väkevä tarina, jossa Antti Tuuri näyttää kertojanlahjansa ja vahvan historiantajunsa.

Hyviä lukuhetkiä!

Kirsi ja Ritu

Lukupiiri Rinkelin ensimmäinen kokoontuminen 21.3.2012

Lukupiirin ensimmäinen kokoontuminen pidettiin kirjastotoimenjohtajan huoneessa keskiviikkona 21.3. klo 17.30 - 18.30. Paikalle saapui 14 innokasta lukupiiriläistä eli piiri täyttyi kerralla. Pyöreän pöydän äärellä juotiin rinkelikahvit ja käytiin läpi käytännön asioita lukupiirin tiimoilta. Piirin vetäjinä toimivat Riihimäen kaupunginkirjastolta Kirsi ja Ritu, jotka tuovat luettavat kirjat joka tapaamiseen.

Esittelykierroksella saimme kuulla minkälaisia lukijoita tulevat piiriläiset ovat. Esiin tuli mm. seuraavanlaisia asioita:

"Kirjan voi jättää keskenkin, jos teksti ei vie mukanaan."

"Jos ei saisi lukea, kuolisin viikossa..."

"Pidän kirjoista, joista tulee hyvä mieli."

"Jos kirja on paksu, tarkistan lopusta, että päättyykö tarina onnellisesti."

"Arvostan kirjoissa hyvää suomen kieltä."

"On paljon kirjoja, joista olisi mukava vaihtaa ajatuksia."

"Työssä käydessä ei ehtinyt niin lukea, mutta nyt eläkkeellä voin ajatella, että minä SAAN lukea."

Lukupiiriin saimme mukavan ikähaitarin, koska mukana oli niin nuorempia kuin vanhempiakin ihmisiä. Sukupuolijakauma oli hyvin naisvoittoinen.

Piiriläiset saavat pitkin matkaa esittää ehdotuksia luettaviksi kirjoiksi. Yhtä mieltä olimme siitä, että haluamme lukea kirjoja laidasta laitaan. Lopuksi jaoimme seuraavaa kertaa varten luettavan kirjan, jonka esittelemme tarkemmin seuraavassa blogikirjoituksessa. Seuraava kokoontumiskertahan on keskiviikkona 11.4.2012 - sama aika ja paikka.

Tähän blogiin tarkoituksemme on kerätä piiriläisten kommentteja ja ajatuksia kirjoista. Lisäksi esittelemme kunkin kirjailijan. Ilmoitamme luettavana olevan kirjan blogissa etukäteen, jotta myös mahdolliset virtuaalilukijat voivat osallistua lukupiiriin netin kautta. Blogissa on tätä varten kommentointimahdollisuus.

Seuraavaa kertaa jo odottaen!

Kirsi ja Ritu